Espanjansiruetana
Espanjansiruetana on haitallinen vieraslaji, joka voi tehdä tuhojaan etenkin puutarhoissa ja viljelmillä. Espanjansiruetana on suursyömäri, jolle kelpaa lähestulkoon kaikki kasvit ja myös kuolleet lajitoverit tai muut pienet raadot.
Espanjansiruetanan torjumiseksi viljelijöiden apu on tärkeää. Mikäli pystyt alla olevien ohjeiden perusteella toteamaan löytösi olevan espanjansiruetana, on sen hävittäminen suositeltavaa.
Tappaminen tulee tehdä mahdollisimman nopeasti esimerkiksi laittamalla etanat kiehuvaan veteen, etikka-, saippua- tai suolaliuokseen tai leikkaamalla kahtia. Nilviäisillä on kehittynyt hermosto ja luultavasti kyky tuntea kipua. Koska eläinsuojelulain mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, espanjansiruetanat pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti. Jos käytät nestettä, se on hyvä poistaa ennen suljettuun astiaan (esim. korkillinen maitopurkki) tai alueella jaossa oleviin koirankakkapusseihin ja edelleen roskikseen laittamista.
Espanjansiruetanaa ei pidä sekoittaa suurikokoiseen, usein lähes mustaan tai mustan ja valkean viiruiseen, joskus harmaaseen ukkoetanaan, jonka jalan alapinnan reunat ovat jyrkkärajaisen mustat ja keskiosa valkea. Ukkoetana kuuluu maamme alkuperäiseen lajistoon, eikä sitä ole syytä hävittää. Kummankin lajin suuren värivaihtelun vuoksi lajien erottaminen voi olla hankalaa. Lajit voi kuitenkin erottaa hengitysaukon sijainnin perusteella.
Alla olevat ohjeet helpottavat näiden kahden lajin erottelua:
Espanjansiruetana on n. 7 – 15 cm pitkä ja peukalon paksuinen. Hengitysaukko on kilven etuosassa, jalan reunassa on mustat pystyviivat. Väri vaihtelee punertavasta melkein mustaan. Espanjansiruetanan munat ovat 3-4 mm halkaisijaltaan ja maidon vaaleita. Munat ovat usein 20-30 kpl ryppäinä, etana muni i useaan kertaan kesän aikana. Alueilla, joille tämä etana on päässyt leviämään, niitä näkee usein kymmeniä, ellei satoja pienelläkin alueella. Espanjansiruetana viihtyy ihmisasutuksen läheisyydessä.
Ukkoetana
Ukkoetana voi kasvaa jopa 20 cm pitkäksi. Väritys vaihtelee ruskean, mustan ja harmaan sävyissä. Selässä on harjanne ja hännän pää on terävä. Selälle käännettäessä näkyy kolmijuovainen vatsapuoli. Ukkoetana viihtyy enimmäkseen metsissä.
Lisätietoa Espanjansiruetanasta: